lauantai 4. tammikuuta 2020

Speed-o'-Sound Sonic - One Punch Man, osa 2

Eli nyt on armoreiden tekemisen aika!

Jouduttiin heti aluksi siirtymään yläkertaan tekemään kun alakerta oli viety. Ja kyllä. Pitää alottaa koirakuvalla.


Jos jotakuta kiinnostaa mitä armoriin käyttelin. Toisin sanoen softista.


Jotta tekemine varmasti olisi tarpeeksi vaikeaa, mittailin ensin A4 paperille mahdollisimman suoran pötkylän jota käytin mittaamiseen ja piirtämiseen itse softikselle.

Sonic kannustamassa meitä



Jätin tarkotuksel vähän pitkätks ku en luota mun mittaustaitoihin.



Muutamaan kertaan tuli väännettyy uusiks et onnistuis (onneks paperille)



Ja siinä sitten mun kokoelma osia armoria varten. Eli 3 vatsaan, 1 rinnuksille, 3 per käsi, 3 per jalka, 6 per olkapää/käsivarsi. Yhteensä 16 osaa.


Siinä taas näkyy pöytä missä lämmittelin softista että pysyisi paremmin kierteessä ja sitä mukaan testailin asu pääl miten asettuu.


Osa on teipattavalla tarranauhalla kiinni, sillä sitä on vähän hankala ommella softikseen. Toivottavasti pitää hyvin myös conipaikalla.

Jos mietit miks niin paljon jalkakuvia, sitä vain ny oli helpoin kuvata ja siitä lähdin alottaa prosessit koska no, helpoin osa.

Ai juu ja täs kohtaa vasta ompelin sen hämysen haarojenvälin.


Sitten päästään 3D printtaamiseen, mikä meni yllättävän huonosti. Sain kuitenki printattua muutaman, mutta loput täytyy kyl keksiä millä muulla tavalla saisin tehtyä. Printteri ei jotenkin osannut sitä pyöreää muotoa ja pyöräytti ihme läjiä, liikutti lasia ja joskus vain meni nurkkaan häpeemään vääntäen kasaa loputtomiin.




Jouduin lopussa sit tekemään vain yhden napin kerrallaan, hyvä jos sekään aina toimi. Eka päivä oli tappelemista, toinen meni kuin unelma ja sit taas iski kapina muo vastaan ¯\_(ツ)_/¯

Joo ja kuulin paljon "miks et vaa osta kaupasta". Ostaisin jos löytyis. Ja tarviin näit nappei 91 kpl.

Tällein sen kuuluis tehdä


Täs on mun 3D printtauksen saalis. 2 epäonnistunutta pökälettä ja toi yks iso musta oli testikappale, jonka jälkeen pienensin sopivan kokoiseksi. Hioin joitain vähän siistimmäksi.

:/

Kun 3D printteriin ei päässyt enää käsiksi työkokeilun jälkeen, oli aika tehdä niistä muotteja Silk Clayta varten.



Ja näitä tehtiin .... PALJON




Tuntu ettei noiden nappuloiden tekeminen koskaan lopu. Onneks pystyin liimailemaan niitä kiinni kuitenkin pikaliimalla ettei kestäisi sataa vuotta pidempään liimaamisen kanssa. Myöskin sprayaamiseen meni ainaki 2 purkkia ja se toinen osoittautui vialliseksi, kun välillä tuli ja välillä ei ja kun sen korkin avas ni suihkutin irtos samalla. Siis oli ihan sama ravisteliko sen 3 min vai ei, se oli 50/50 tuleeko väriä vai ilmaa. Eka purkki onneksi toimi, mut sääli, että toinen oli mitä oli.



Näiden hiomistaki tuli harrastettua.



Sen verran peruukista, että koska pitkä musta peruukki jota alunperin käytin Carolinessa, oli lainassa hukassa, joten tilasin Sonic peruukin. Noh, peruukki oli liian lyhyt ja hankala, joten kipitin pilailupuotiin ostamassa uuden pitkän. Suunnitelmissa lyhyemmän varalle on käyttää sitä Dororo cossia varten, joten ei harmita NIIN paljoa. Mut joo rip mun hyvä peruukki ja rip rahat.

Nokkelat vitsit siskolta.

Lopputulos:
Koita kestää, en bindannu tai meikannu tähän kuvaan. Paremmat kuvat conikuvissa (tulossa myöhemmin Kibecon postauksena).

BONUS:




Tein nopeasti (hyvin nopeasti) Saitama pään siskolleni cossia varten, kun kaljuperuukit oli..suuri pettymys enkä jaksanut tai ollut aikaa säätää kunnollista, joten keksittiin tehdä epämääräinen pipo naamalla. Kiihdytin koneel vauhtia ja nauroin mielipuolisesti Sonic huivi kaulas. Että näin.

Ai juu ja olin viel tarpeeks dorka ompelee sauman väärin ni piti olla taas purkuhommis..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti